TEL1-opintojakso toi eteen Secondlifen ja avattaret. Tämän affordanssit käyttämisessä olen kyllä vielä noviisi, joten ei välttämättä arvioinnitkaan kerro kaikkea tämän teknologian hyödynnettävyydestä. Sinällään TEL1-opintojaksolla secondlifen käyttö jäi varsin vähäiseksi, johtuen osaksi siitä, että monikansallisilla opiskelijatovereillamme ei ollutkaan joko teknisiä tai muita mahdollisuuksia käyttää secondlifea. Eipä siellä sitten juurikaan tullut yksin leikittyä. Tämä alkuasetelma tietenkin söi hiukan myös omaa 
motivaatiota ja vaikka potentiaalia secondlifessa olisi vaikka muille jakaa, niin sen kalleus voi olla aika suuri este laajemmalle hyödynnettävyydelle. Kuinka moni koulu nykyisillä säästökuureilla on valmis allokoimaan budjeteistaan rahaa saarien vuokraamiseen, kun rahat riittävät hädintuskin opettajien palkkoihin?
Pedagogiset affordanssit
Secondlifessa on mahdollisuuksia vaikka mihin (jos on tekniset valmiudet J!)! Hyvä läpileikkaus secondlifen käytettävyyteen löytyy netistä löytyvästä ”Opi toinen elämä” wikikurssiympäristöstä. Virtuaalimaailmaan saa rakennettua mielenkiintoisen oppimisympäristön, missä oppijan oppimisprosessi tulee näkyväksi ja opiskelijoiden välinen kollaboraatio aitoa. Secondlifea voitaisiin käyttää sekä lähi- että etäopetuksessa, samoin siitä voisi saada erittäin sosiaalisen ja vuorovaikutusta edistävän oppimisympäristön. Opiskelijoiden motivointi onnistuu helposti, kun jokainen saa luoda itselleen mieluisensa avattaren ja oppii toimimaan sen kanssa virtuaalimaailmassa. Uskoisin, että tämä on yhä helpompaa kasvavalle sukupolvelle, joka on oppinut pelaamaan SIMSsejä ja muita vastaavia virtuaalimaailma-pelejä. Yhteisöllinen tiedonrakentaminen on secondlifessa mahdollista esim. rakentamalla jonkinlaisia screenejä, tuomalla/tekemällä tekstitiedostoja. Secondlifen kautta asiantuntijuuden jakaminenkin onnistunee ja virtuaalimaailmassa on järjestetty jopa konferensseja. Hiilijalanjälki ainakin pienenee tätä kautta.
Sosiaaliset affordanssit
Secondlifessa yhteisölliseen työskentelyyn ja tiedonrakentamiseen voi käyttää sekä chattia kirjoittamiseen ja ääntä keskustelujen kautta, toki edellyttäen, että on toimivat mikrofonit. Avattaret luovat opiskelijoihin todellisen läsnäolon tunnetta, jopa ilmeitäkin saisi vaihdettua, mutta noviisikäyttäjänä ei tätä tullut testattua. Riitti, että avatar seisoi tai istui keskustelun ytimessä. Mutta konkreettinen läsnäolon tunne puhuvan avattaren kautta kyllä todellakin tukee luottamuksen rakentumista ryhmän välille, mikä on erityisen tärkeää silloin kun halutaan yhteisöllisesti työskennellä. Secondlifen virtuaalimaailma olisi omiaan esim. kielten tai kulttuurin opiskeluun, testaillessa ohjelmaa tuli itsekin välillä eksyttyä jos vaikka minne maailmankolkkiin, missä esim. kohdemaan kielen kuunteleminen ja maiseman katseleminen loivat todentuntuista tunnelmaa kyseisestä maasta.
Teknologiset affordanssit
Secondlifen käyttö vaati ohjelman asentamista koneelle. Kun tämän oli saanut hoidettua, normaaliin kirjautumiseen tarvitsee vain oman käyttäjätunnuksen ja salasanan. Avattaren luomiseen ja ennen kaikkea muunteluun menee aikaa niin paljon kuin sitä on valmis käyttämään; voi vaihdella hiuksia, silmiä, suuta, vaatteita, mitä vaan. Loihdi uusi minä! Avattarella voi kävellä, juosta ja mikä parasta: lentää! Itselläni jostain syystä avatar joskus jumiutui ”juoksemaan paikallaan” (nuolinäppäinten hallinta tuntui katoavan), mikä osittain rajoitti uskallusta liikkua. Muutenkin tämä liikkuminen/istuminen/tanssiminen (tuli testattua jossain countrypaikassa Jaanan mainiolla opastuksella J)/muut toiminnot vaativat paljoa harjoittelua, mikä olisi myös opettajalla syytä ottaa huomioon uutta oppimisympäristöä käyttöönottaessa (millaiset valmiudet ja osaamiset oppilailla on, kuinka paljon aikaa on käytettävissä). Oppimisympäristön saa ”sisustettua” mieleisekseen, ilmaisia huonekaluja löytyy, mutta rahallakin sitä irtoaa. Harjoittelussa tuli huomattua, että oma aikansa meni siihen, että tavara irtosi kädestä. Secondlife vaatii tietokoneelta aika paljon resursseja, mikä voi olla myös haasteena, jos samaan aikaan käytetään esim. jotain muuta teknologista sovellusta. Käytännössä TEL1-opintojaksolla tuli havaittua, että oleellisen tärkeää on myös varmistaa, että kaikilla ryhmän jäsenillä on tietokone käytettävissä ja mieluusti myös mikrofoni. Toki pelkkä chattailukin onnistuu, mutta puhe lisää vuorovaikutusta (tosin joskus ääni ei mikrofonista huolimatta kuulunut, tai se oli erittäin hiljainen).
TEL1 opintojakson ryhmätyötila ilmalaivassa
Mari-Selinan blogi 